tiistai 22. toukokuuta 2018

Viimeinen päivitys, mahdollisesti

Tuntui palkitsevalta kun yli 10 vuoden työ sai halutun lopun kun pelastuskoulu suljetaan.  Koville se otti ja aikaa meni mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Rakastetulle johtajalle asia tuli kuulemani mukaan ihan pimennosta ja aiheutti pelihousujen repimisen.  Eipä tunnu tietävän missä mennään mutta se nyt ei ole iso uutinen.
Johdossa vielä tosissaan mietitään uuden kurssin perustamista kun "ei ne sille mitään voi".  Eivät oikein ymmärrä tilannetta ja kuten sanonta kuuluu tyhmä saa olla mutta ei hölmö.
Ei mennyt nappiin oikeudessa laitoksen palkkariita brankareiden kanssa.  Olisin kuvitellut, että hallintopäälliköllä oikiksen käyneenä olisi ollut uskottavampia perusteluja kun hesarin artikkelissa oli mainittu jos asia oli artikkelin mukainen.
Mielenkiintoista on rakastetun johtajan todennäköinen hakeminen kalifiksi kalifin paikalle. Taitaa tulla kisa kaikkien alojen erikoisasiantuntijan kanssa ja lopputulos lienee kaikille selvä.